Hei,
Uinti Imatran johtokunta haluaa muistuttaa kaikkia uimareitamme seuraavista seuran linjauksista:
Seurassamme ei hyväksytä kiusaamista missään muodossa. Puutumme kiusaamiseen aina tiukasti. Kiusaamisen täyttäessä rikoksen tunnusmerkit ( viestintärauhan rikkominen, yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen, kunnianloukkaus, vahingonteko jne.) ohjaamme huoltajia tekemään rikosilmoituksen. Kiusaamistilanteet selvitetään aina perinpohjin ja kiusaamiseen osallistuneet eivät pääse mukaan harjoituksiin ja muuhun toimintaan, ennen kuin on voitu varmistaa, että kiusaamisen ei jatku. Jotta kiusaamiseen voidaan puuttua napakasti, tarvitaan tieto kiusaamisesta. Toivomme, että uimarit/huoltajat ovat välittömästi yhteydessä valmentajaan tai johtokuntaan, jos on syytä epäillä, että jotakuta seuratoiminnassa tai seuratoimintaan liittyen kiusataan.
Seuratoimintaan liittyvissä rikosepäilytilanteissa uimari pääsee mukaan toimintaan vasta, kun asia on rikosoikeudellisesti käsitelty tai muuten sovittu osapuolten kesken.
Uimarit, jotka eivät sitoudu toimimaan seuramme sääntöjen ja arvojen mukaisesti, toisia uimareita ja valmentajia kunnioittaen, eivät voi jatkaa mukana seuramme toiminnassa. Kurinpitotoimena voi tällöin olla lievemmissä tapauksissa puhuttelu ja vakavammissa tapauksissa joko määräaikainen tai pysyvä erottaminen seurasta. Päätöksen kurinpitotoimista tekee seuran johtokunta.
Haluamme näin toimien varmistaa sen, että uimaseurassamme on kaikkien turvallista ja mukava olla mukana.
Seuramme on ylpeä uimareistaan ja mielellämme jaamme kuvia seuratoiminnastamme myös sosiaalisessa mediassa. Toivomme, että saisimme mahdollisimman kattavasti kuvausluvat kaikilta uimareilta huoltajineen, vaikkakin enimmäkseen kuvia otetaan kilparyhmäläisistä. Kuvauslupa annetaan myClubin jäsentietolomakkeessa. Kuvia jakaessamme harkitsemme aina tarkoin, että kuvat ovat uimareita kunnioittavia. Toivomme, että ne huoltajat, jotka eivät halua lastaan kuvattavan, kertovat asiasta vielä varmuudeksi myös lapsensa valmentajalle.
Uimaseurallemme on tärkeää, että uimarimme käyttäytyvät kaikenlaisissa harjoitus- ja kilpailutilanteissa moitteettomasti, hyviä käytöstapoja noudattaen. Kannamme yhdessä vastuuta siitä, että porukassa on jokaisen hyvä olla.
Oikein mukavia uintihetkiä kaikille!
Uinti Imatran johtokunta